Onnea ja sellaista

Jos en olisi työelämässä, niin yksi niistä hetkistä, jolloin kadehtisin työssäkäyviä olisi hetki, kun työviikko on takana, töistä on tultu kotiin ja vaihdettu farkut verkkarihousuun.

Koska jos pitäisi viikon normielämän vakiotähtihetkiä listata, niin juuri tuo em. hetki saattaisi nousta aika korkealle. Koko viikonloppu vielä edessä, työviikon rasitteet takana ja kaikki kiva vielä eessä. 

Tänään kun vielä sattui olemaan todellinen "olen elma ja olen jokapaikan höylä"- päivä, niin tätä hetkeä osaa arvostaa vielä moninverroin. 
***

Jätin tuon tekstin muljumaan tuonne luonnostilaan ja nyt on  muutamia tunteja mennyt eteenpäin, mutta fiilis on edelleen ihan mahti. 
En tiedä, kuinka ärsyttävää ihmisistä on se, jos kertoo olevansa onnellinen. Tai tyytyväinen tai että fiilis on mahti. Mutkun mulla  ei ole mitään syytä  olla onneton, tyytymätön tai epämahtifiiliksinen.  

Eikä tämä nyt tarkoita sitä, että eläisin jossain harhaisessa kuvitelmassa, että maailmassa ois kaikki hyvin tai että itsellä ois kaikki aina ihan hyvin ja niin eespäin, tajuannette. 

Jos näitä jonninjoutavia jorinoitani nyt joku lukee, niin haluaisin mielipiteenne  siitä, että voiko onnea opetella kirjoista? Jostain "oppikirja onneen"- teoksista? Tänään näin jossain linkin johonkin "tuleppa nyt onnelliseksi siitä"- neuvoihin ja kyllä nauratti. Tämänkin linkin ohjeiden takaa löytyi ihan itsestäänselvyyksiä. Eli oma kantani onnen opiskelusta jonkun toisen ihmisen opettamana- hoh hoijaa. 

Juuri nyt tuossa taustalla mölisee tämä tosi tv-sarjojen äiti, isä, syöpä ja isoveli, eli Big Brother. Ei nimittäin nappaa koko formaatti enää juurikaan. Kauheeta mölinää ja joku robotti päiväkirjamiehenä? Hoh hoijakkaa. Ihan kuin himaani ois tupsahtanut läjä teinejä älämölöämään. Ainoa hyvä puoli tässä on se, että nämä teinit saa vaikenemaan kaukosäätimestä. 

Tuskin edes muistan aikaa, kun täällä mölisivät tursaat. Ne jotka ovat viihtyneet pitempään täällä tatamilla, muistanevat tursaat. Se oli yleisnimitys lasteni kavereista, lähinnä poikaseni poikapuolisista kavereista. Nyt ne kaikki on jo ihan miehiä, niillä on lapsia ja vaimoja ja asuntolainoja sun muuta aikuismaista. Niin se aika vaan menee kun on mukavaa.

Tässä nyt ei ollut taaskaan päätä eikä häntää, ei alkua ei loppua ei kiirettä ei hoppua. Johtuu ehkä siitä, että aloitin tämän kirjoittamisen viideltä iltapäivällä ja lopetan puoli 11 illalla. Tai jotain.

Öitä kullekin.