Vaikka itse olenkin välillä allerginen ja yliherkkä (hmmm nuo kaksi termiä taitavat merkitä samaa asiaa?) kaikenlaiselle julkiselle lässynläälle, niin pakko nyt kuitenkin hehkuttaa rinnassani läikehtivää onnentunnetta.
Olen ollut koko viikonlopun yksin kotona, eilen tosin muutama tyyppi tuossa pyörähti, mutta muuten kontaktointi ulkomaailmaan on tapahtunut lähinnä virtuaalisesti.
Tänään Elmis-mies tuli reissuiltaan kotiin alkuillasta ja kokkasi meille (ja esikoiselle, jonka lempiruokaa on ilmainen ruoka;)) ihanaa ruokaa. Ja nyt mies ja poika katselevat telkkarista ihan rauhanomaisesti jotain sotahommaa ja ulkona kaatosataa ja mua odottaa puhtain vaattein varustettu peti, eikä tarvi olla yksin.
Yksinolo on välillä ihan tosi ihanaa. Varsinkin nyt, kun en enää pelkää olla yksin tässä jättiläistalossani. Aiemmin pelkäsin, mutta lohduttauduin sillä, että tälläisissä samanlaisissa asunnoissa tässä yhtiössä asuu haperoja mummoja ja höppänöitä pappoja, niin jos nyt joku väenvängällä haluaa sisälle tunkeutua, ovat nämä edellämainitut paljon helpompia ja luultavasti myös varakkaampia kohteita kuin minä ja mun Ikean arvokalusteilla sisustettu kämppäni.
Onnea on se, ettei siihen tarvitse paljoa.
No niin ja nyt lopetan hempeilyn.
Tajusin just, että mun viikonloppujen rakenteessa on vikaa. Siis tälläisten kotiviikonloppujen. Pe ja la menee koomatessa ja lusmutessa, sunnuntai menee morkkiksessa em. lusmuilun takia ja sunnuntaisin olen tehokas tai ainakin imitoin sellaista. Perjantai-iltaisinhan tälläiset asiat pitäisi hoitaa, niin ois koko viikonloppu aikaa hyvin omantunnoin lusmuta ilman nakertavaa tunnetta: pitäisi, pitäisi, pitäisi, pitäisi.... No, lokakuussa kun olen lopettanut bilettämisen, kokeilen.
Olen muuten törmännyt uuteen termiin. Kotona kötöstelyä, suomeksi sanottuna kodinhoidollisia toimia, siivousta, sisustusta, kotona olemista jne. kutsutaan kotoiluksi. Tän on pakko olla anuharkin keksintöä tän sanan. . Toisaalta sanotaanhan ulkona olemistakin ulkoiluksi, että sillä logiikalla kai tuokin sana on keksitty. Toivottavasti tuo sana ei omaan sanavarastooni eksy, on se vaan jotenkin niin sellainen... kotoilumainen.
Taidan mennä tänään aikaisin maate, joten hei ny sitten.
Tämä sinun blogisi on niin suurta terapiaa minulle kun en tahdo saada noita kotihommia tehdyiksi. Töissä oikein suunnittelen ja joskus jopa aion kirjoittaa ylös (mitä en ole kuitenkaan lopulta tehnyt kun olen saamaton) kaikki ne kohteet jotka aion selvittää ja puhdistaa kotiin saavuttuani, mutta eipä siitä oikein tule mitään, ihan vain ne pakolliset kuviot saan tehtyä. Telkkaria katsoessa tutkin usein siinä vieressä olevaa videohyllykköä jossa tosiaankin on vielä videoita joihin ei ole koskettu vuosiin, ja niiden videoiden päällä on pölykerros joka pitäisi poistaa (ja ehkä ne videotkin pitäisi heittää pois). En saa sitä tehtyä. Aina töissä aion sen tehdä, ja kotiin tullessani katson telkkaria ja sivusilmällä tarkkailen taas sitä pölykerrosta ja mietin että ehkä huomenna. Seuraan joitakin tehokkaiden ihmisten blogeja ja on kuin balsamia saapua tänne jossa minua ei syyllistä mikään. Tämä taisi mennä vähän aiheen vierestä mutta menköön nyt.
VastaaPoistaMä taas olen ihan onnesta soikiona tuosta kotoilu -termistä ja käytän sitä aina kun mahdollista! Se on tosi kätevä! Yhteen termiin on saatu mahtumaan kaikki hommelit, sisustelusta kissankakan lapiointiin asti :) Sitä en osaa muistaa mistä se on alunperin peräisin. Minun korviini ei liene tullut ainakaan anuharkilta, koska en koskaan nähnyt niitä sen ohjelmia. Taisivat tulla tuutista silloin kun olin pari vuotta täysin ja kokonaan katsomatta telkkaria. Mutta blogiansa luen kyllä tänäpänä. Se on oikein kiva kotoilublogi :D
VastaaPoistap.s. Elma, sullahan on täällä joku Honolulun aika-asetus päällä? :)
VastaaPoistaAnonyymi, oi pidätkö mua tehokkaana ihmisenä, tsih! Ehkä mulla on enemmän sanoja kuin tekoja, mutta kiitos nyt kuitenkin.
VastaaPoistaTuo listojen laatiminen on minullekin tuttua ja täytyy sanoa että tunnen itseni monesti aika daijuksi kun kirjoitan itselleni to do- listaa tyylin 1. vie roskat 2. pyyhi pöytä 3. kerää astiat kaikkialta...
Ja telkkarinkatselusta tulee välillä kauheen syyllinen olo, kun ympärillä velloo kaikenlaista ektoplasmaa.
Mutta kukin hei tyylillään. :) Mukavaa maanantaita sateesta huolimatta.
Taru, no onhan toi sana tietty tavallaan tosi kätevä, juurikin mainitsemiesi asioiden takia. Ehkä mäkin kohta myönnyn, koska jos kerron kotoilleeni, niin se kuulostaa jotenkin paljon innovatiivisemmalta kuin kertoa kauhoneensa kissankakkaa. Tsih.
Ja joo, en tajuu miten saan tänne oikeen ajan. Pitänee tutkia Bloggerin Veijon asetuksia tarkemmin.
"Onnea on se ettei siihen tarvita paljoa" - siinäpä Iso Totuus, loistavaa huoneentaulu-ainesta! Jos osaisin kirjoa, tekisin tuosta ehkä sellaisen ihanan retrorustiikkisen ristipistotyön (onneksi en osaa ommella edes irronnutta nappia takaisin, joten ei ole pelkoa mistään huoneentauluista).
VastaaPoistaEikä tuo kotoilu muutenkaan ole minun juttuni, ei sanana eikä oikeastaan toimintanakaan. Minulla tosin on ihan ammatillinenkin syy kammota sitä: olkoonkin sinänsä kätevä tiivistelmäilmaisu suomeksi, mutta yritäpä kääntää sitä raflaavasti ja nasevasti muille kielille...
Kotoilu on taatusti paitulin lähisukulainen;) Mutta Harkki on tehnyt kotoilusta bisneksen, jolla varmaan ihan elääkin, joten propsit hälle siitä.
VastaaPoistaCareliana, kotoilu on tietenkin englanniksi homely? Eh.
VastaaPoistaVai että huoneentaululausekkeenko ihan vahingossa keksin?
Mulla on kotona tuulikaapissa sellainen tyypillinen "oma koti kullan kallis" -kirjailtu taulu, joka on visuaalisesti ihan kamala.
Minna, no on kyllä! Äityli kotoilee paitulissa. Tää tässä tökkiikin, nyt sen tajusin.
Kotoilu on alkuperäisenä terminä, englanniksi, homing.
VastaaPoistaAnonyymi, ai niinpä onki. Kiitti ku kerroit.
VastaaPoista