Kohta silitän verhot

Lauantaipäivää vaan.

Nyt kun kesäloma tuntuu kaukaiselta muistolta vain, alkaa viikonloputkin näköjään sujumaan vanhalla rutiinilla. 

Eli: Perjantaisin työpaikalla kaikki tai ainakin monet ihmiset ovat astetta riehakkaampia. Tunnelma on iloinen ja jotenkin odottava, vaikkei mitään erityistä odotettavaa edes olisi. Paitsi tietenkin viikonloppu.
Ilmeisesti näistä syistä minulla pätkähtää päähäni hyvin usein perjantai-iltapäivisin ajatus, että joskopa töiden jälkeen ja illalla vähän nollaisi työviikkoa baarissa/kotona/jonkun luona. 

Tämä ajattelu ja asiasta intoilu tapahtuu siis melkein poikkeuksetta joka perjantai.
Mutta lähes joka perjantai tapahtuu myös niin, että kun pääsen kotiin, ja vaikka olisin kuinka intona ja riehakkaalla tuulella, niin jos en lähde suunnilleen samantien ovesta ulos toteuttamaan nollaussuunnitelmaa, niin pläänit on samantien möngässä ja pielessä.
Koska minä jymähdän tänne himaan kuin paska Junttilan tuvan seinälle, enkä liiku residenssistäni yhtään minnekään. 

Näin tapahtui myös eilen. Vaikken ollut edes mitenkään väsynyt tahi uupunut, niin koko ilta meni tekemättä yhtään mitään. Siis absoluuttisesti yhtään mitään! Sekin vaatii taitoa, mutta onneksi olen oppinut olemaan näkemättä tiskikoneen joka vaatii tyhjennystä ja kaikkia muita epäkohtia. Ohitan moiset vain tyynesti vaikka ne kuinka koittaisivat huhuilla perääni ja vaatimaan toimenpiteitä.

Vaikka lauantai-aamuisin herään tälläisten mitääntekemättömien perjantai-iltojen jälkeen aika aikaisin ja minua odottaa esim. tyhjentämätön tiskikone ja erinäisiä astiaröykkiöitä ja muuta tauhkaa pitkin asuntoa, niin silti on voittajafiilis kun ei ole krapulaa, väsymystä eikä mitään muitakaan vaivoja. Eli kertakaikkiaan mukava fiilis, niinkuin nytkin. 

Tänään mulla on tiedossa yksi eniten rasittava kodinhoitotoimi- verhojen silittäminen. Panostan kaiken uskoni nyt minulle suositeltuun silitysapusuihkeeseen. Psyykkaan itseni luulemaan, että kun on silitysapua, vaikkakin siis vain suihkeen muodossa, niin sehän käy kuin tanssi. Ei tässä kyseisessä toimessa muuten olisi mitään rasittavaa, mutta kun mulle käy aina niin, että vaikka kuinka hinkkaan ja höyrytän ja silitän silittämästä päästyäni ja kannan verhon hellävaraisesti kuin Fabergen munan sijoituskohteeseen, niin se ryökäle on ihan ryppyinen ja kamala, vaikka laudalla se vielä näytti sileeltä kuin vastapainettu seteli. Siis mikähän ihmeen kodinhengettärien kirous tämäkin mystinen rypistymishomma on? Nähtäväksi siis jää, onko mulla tänään a) sileet verhot b) ei sileet verhot. Tottakai ja tietenkin tulen tästä mielenkiintoisasta asiasta raportoimaan tänne joskus myöhemmin.

No jouduin vähän editoimaan tekstiä. Tämä alkoi sanoin: lauantaihuomenta ja kah, nyt onkin jo kohta ilta, enkä ole vieläkään silittänyt verhoja, enkä tehnyt paljon mitään muutakaan. Voi minua. Bilevarvastakin alkoi vähän kutkuttamaan, mutta koska vietän syyskuun bileissä, aion kyllä tosiaankin marttailla tänään vaan kotona. Jospa mää nyt niitä verhoja... Onpahan hyvä syy tehdä uusi päivitys myöhemmin, aiheena verhojen silittäminen. Jeee.