Elman sekopäinen raportti elämästä

Tässä minä oon pyöritellyt konetta sylissäni tunnin jos toisen, ja koska telkkarista ei tule muuta kuin olympiakisoja, jotka eivät kiinnosta yhtään, niin päätinpä sitten vähän elvyttää tätä painitatamiani. Ja päätin taas kerran että viimeistään sitten kun loma loppuu, elvytän tämän oikein malliyksilöksi. Eh he nähtäväksi jää. 

Elän kesälomani viimeistä, kuudetta, viikkoa. Loma on ollut hyvä ja pitkä ja tapahtumarikas. Ja ihan tarpeeksi pitkä. Tiedän että töihinpaluu on hornaa, mutta esimerkiksi nyt kun pihaovi on selkosen selällään niin täällä on kylmä. Vaikka on vasta elokuun alku, niin joku syksyn ounastus tuolla ulkona väijyy.Yök.

En viitsi lukea aiempia kirjoituksiani, koska en halua että mulle alkaa kasvamaan karvat käsiin ja sokeudun (eikö omien tekstien lukeminen ole vähän samaa kuin ... no se... kyllä te tiedätte). Niin siispä en muista, olenko kertonut että ulko-ovi voi tosiaan olla auki, kissojen olematta vangittuina. Koska kissanestimet aidassa. Jeah, ihanaa ja kissoilla on kivaa. Varsinkin Leevillä, joka ensin syö innoissaan ruohoa ja pian sen jälkeen oksentaa innoissaan ruohoa hyvin ihmismäisillä äänillä höystettynä. OIJOIJOIJOI-hölskytimahansisältöhölskyti OIJOIJOIJOIJO- hölskyti... ja yöhhhh. Mutta ehkä en tämän enempää kerro kissanoksennuksesta, mutta toi OIJOIJO kuulostaa ihan samalta kuin minä yrjökankkuskrapulassa. 

Jota minulla ei nykyisin enää ole. Siis yrjökankkuskrapulaa, eikä oikein minkäänlaista krapulaa. Vaikka olen sitä lomalla yrittänyt kovastikin hankkia. Välillä jopa siinä määrin, että kun olin neljä päivää juomatta niin tunsin sen oikein saavutukseksi. En mä nyt mitään lärvejä ole juonut, mutta sellaista kesätissuttelua. On jotenkin vaan niin mahtia juoda esim. tiistaina ihan vain siksi kun siihen on mahdollisuus. Jos nyt on tiistai, niin en ole kuitenkaan tänään juonut! Mää mikään juoppo ole! 

Meillä, tai oikeestaan mun naispuolisista lapsista vanhimmalla, on uus koiranpentu, jonka mä sille ostin kun se halusi. Noh, kuulostaapa nyt vähän köykäiseltä. Ei se nyt mikään hetken mielijohde ollut tietenkään. Uusi vauva on nimeltään Into. Se on bordercollie-rotuinen, ja siitä rodusta sanotaan että "brains before beauty", eli on sellanen ruma älykkö, eli vähän niinkuin mä. Tosin, se koirarotu ei todellakaan ole mikään ruma lajike. Niin, saakeli! 

Nyt vikalla lomaviikolla oon vähän, hyvin vähän, koittanu saada tästä läävästäni, jota myös kodiksi kutsutaan, vähän inhimillisempää taas noin niinkuin kuosiltaan ja puhtaudeltaan. Minäku alan siivoomaan muka kunnollisesti niin oishan se nyt liian helppoa laittaa tavarat paikalleen, pyyhkiä pölyt, imuroida ja jos oikein kovikseksi ryhtyy niin jopa mopata. Joo oishan se, ois. Mutta kun mulla on huonekalujen siirtelymania, ja koska en pysty esim. olkkarissa muuntamaan jättimäisen kulmasohvan takia oikeestaan mitään, niin päätimpä sitten rakentaa itelleni uuden vitriinin. Lundian hyllyistä. 

Ensin luulin että nyt tein niin hienon luomuksen, että pääsen heti Lundialle art directoriksi tai taiteelliseksi johtajaksi. Rakensin tuohon 5.6 metriä leveän Lundiaston ja täytin sen vanhan vitriinin astioilla. Vanha vitriini ei ollut noin iso, mutta se oli syvä ja kaikki astiat olivat siellä päällekkäin ja ahtaasti kuin hellahuoneen asukit sodan aikana. Raksasin Lundiasta avoimen, ei hyllyjä alas eikä ihan ylös, ettei tuu liian raskas tunnelma. Ja mitään oviahan tässä ei ole, ja meillä oli täällä vielä tänään kuin viisi kissaa. 

No, jos haluaa asua astiakaupan näköisessä olkkarissa niin sitten toi on todellakin hieno, mutta jos ei kaupassa asuminen inspaa, niin sitten tuo ei todellakaan ole hieno. Mutta eihän asioita voi tietää ennenkuin kokeilee. Nytkin saattaisin aivo pinkeänä miettiä, että oiskohan sellainen yli viismetrinen Lundiarakennelma hieno vai eikö olis, niin nytpä ei tartte tätäkään miettiä. Kätevää ja helppoa säästää ittensä liialliselta pohdinnalta kun kokeilee vaan reippaana asioita. 

En nyt jaksa ees kertoa miltä kirjastohuoneeni näyttää tällä hetkellä. No.. kerron kuitenkin. Se näyttää kamalalta, koska revin sieltä kirjojen alta hyllyjä kokeiluuni.. Voi että. Huomenna teen asioille jotakin. Se vanha vitriini kyllä hajosi aika perusteellisesti kun roudasin sen toiseen huoneeseen. Siis ei hajonnut hajonnut, mutta taustalevyt singahti irti ja sokkeli huojuu ja sellaist pientä. Kyllä sen läjään saa, mutta siihen tarvitaan jo kyllä järeämpää rakennusmiehistöä. Miksen siis voisi vain siivota kiltisti? Nää mun projektit on aina tälläsiä käsiin räjähtäviä domino-efektihommia. 

Ikean sivulla voi tehdä sellasen suunnitteluohjelman ja minähän tein. Billy-kirjahyllyä lasiovilla sai sellasen aika leveen pläjäyksen noin kolmella sadalla. Sikäli se on hiton vähän, kun katoin Sotkan sivulta, niin joku tavallinen tötterövitriini maksoi melkein tonnin. Tonnin! Hullut sotkat. Vähän niinku Angry Birds, muttei ihan. Tulen raportoimaan tästä arvatenkin maailman mielenkiinnostavimmasta projektistani viimeistään ensi viikolla kun alan kirjoittamaan tänne joka päivä! Varmana alan! 

Jotta tämä oisi mahdollisimman sekava kirjoitelma, niin kerron senkin että meidän Onni-koira täytti 15 vuotta muutama päivä sitten. Hänellä on vissiin vähän dementia, tai sitten se on taantunut uhmaikäisen tasolle. Tai ehkä paremminkin vauvan tasolle. Vaikka meillä siis jo tuo aimmin mainittu pihan ovi on aina selkosellaan, niin Onnin mielestä on paljon kivempi vaivata vanhoja niveliään ja kammeta rappusia takkahuoneeseen kuselle. Siis saatana! Tosin Elma-sedän kans just puhuttiin, että jos yksi koiran vuosi vastaa seitsemää ihmisen vuotta, niin kyllä kai mekin yli satavuotiana kusta losotetaan minne vaan. Muuten on oiken mukava pappakoira tuo Onni. Ei se paljoo kuule mitään, näkökin on heikentynyt, askel lyhentynyt, silti se saa välillä ihan pentumaisia hepulispurtteja. Varsinkin silloin kun E-setä tulee kaupasta. Se nyt on vaan itsestään selvää, että jos tuo menee huonoon kuntoon niin sitten sen on aika lähteä. Ei mitään keinotekoisia pitkityksiä elämälle. Jatkakoot sit pissaamista koirataivon luutarhassa. Keksin ihan ite ton! Ainakin ehkä! 

Nyt taidan mennä sänkyyn lukemaan hetkeksi kirjaa ja sitten hieman pidemmäksi hetkeksi ottamaan jokaöisen uniannokseni. 

Olympialaisissa tulee joku... käsipallo? matsi, ja siellä pelaa Hopovits, Lopovits ja Popovits. Siltä ainakin kuulostaa. Ehkä kuulostelen väärin. 

Näkemiin ja kuulemiin.