keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Kukkia ja ei sidontaa

Hyvää iltaa kaikki ihmiset ja miksei myöskin eläimetkin


Taisin tuolla muutama aika sitten valitella, että mulla on joku stressi? No voin kertoa, että ei todellakaan ole enää.


Työperäinen stressi laukesi kun uudet hommat vihdoinkin alkoivat, ja ne ovat tosi kivoja. Työnkierrätys on oikeesti kannattavaa, koska siinä säilyvät vanhan työntekijän edut (kuten 7 viikon lomaoikeus) ja ihmiset ja talon tavat ovat tuttuja.  Mutta sama ja wanha puurtaminen vaihtuu eriksi ja uudeksi puurtamiseksi. Heh, no kivempi se on välillä oikeasti uutuuspuurtaakin.

Ja koska kaikki uuden työni vanhat tekijät lähtevät kanssa kiertoon, niin kehiin tulee uusia tyyppejä ja ai että onkin kiwaa. Turhaan stressasin. 


Elämäperäinen stressikin meinasi kolkutella takaraivossa. Syynä eräs läheinen, jonka elämä nyt on ehkä jossain päin mäntyän ja perseen välissä, ja hän nyt vaan väkisinkin haluaa vielä lyödä päänsäkin siihen samaan mäntyyn  ja komeesti. Koitin aikani olla kyökkipsykologi, keinoemo, kasvatusammattilainen, kehityskeskustelija, arvioitsija, neuvonantaja ja mitä nyt tällänen maatiais-täti pystyy olemaankaan... Mutta ei kun ei. Nostan kädet, lopetan huolehtimisen ja pidän vähän hajurakoa. 


En siltikään osaa lopettaa ihmettelyä siitä, että miksi aikamoisen ei-niin-kivan elämän kokenut melkein keski-iässä oleva ihminen valitsee  kusipäämiehiä aina ja aina ja aina vaan. Ja vielä niin, että kun kovalla tohinalla ja torvisoitolla ja hirvittävien haukuntasessioiden saattelemana saadaan yks kusipää-omahyväinen- melkein narsisti, melkein alkoholisti ja ex- narkkari, sitoutumiskammoinen, perhe-elämästä ahdistuva, tunnevammainen hiippailija ulos elämästä, niin parin kuukauden kuluttua  tämä kaikilla em. ominaisuuksilla varustettu ihminen onkin ihan muuttunut? Ja se otetaan takaisin? Jep jep ja muita kirosanoja.


No jokainen pilatkoon oman elämänsä just niin perusteellisesti kuin haluaa, se ei lie mun stressini. Ainakin yritin ja jossain vaiheessa aivan varmasti totean vaikka itelleni, että "mitäs mä sanoin?" 


Kusipäistä kukkasiin. Perustin tai olen perustamassa ruukkupuutarhaa tuohon valtaisalle takapihalleni. Ruukkupuutarha kuulostaa jotenkin paljon hienommalta, kuin mitä se nyt tässä tapauksessa on. No on mulla tuossa talon seinän ja terassilaatoituksen välisellä kivetyksellä jo kuusi ruukkua kukkineen! Kuudessa on monen alku. Ihanaa! 


Nyt menen moppaamaan personal trainerini ja hänen kavereittensa sotkemaa huonetta. Se on sitten jo ihan eri tarina se.

5 kommenttia:

  1. kiva kun postasit :-)
    kai sä otit klemmarit mukaan kumminki??
    Onnea uusille hommille, kiva et vaikuttaa kivalta !

    VastaaPoista
  2. Niin ja ajattele, että ihan oikeesti sä et voi sanoa, että mitä mä sanoin! Tai voit, muttei kannata. Sitten taas hetken päästä toistatte ton saman haukkumakierroksen, ennen sitä saat ehkä vastattavaksesi moitteen siitä, että olet toisen hania arvostellut. Näin se menee. Ehkä kannatti hypätä karusellista!

    VastaaPoista
  3. Anne, kiitos! Aiemmin olitkin vaan A ;)
    Klemmarit on tietenkin mukana. Niitä en jätä, vaikka mikä olisi. Tietenkään en.

    Minna, kiitti kommentista. Noinhan se taitaa juurikin mennä. Kyllä mä keräsin turhaa taakkaa itelleni tuosta koko pas*asta.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi oon täällä omassa blogissa :D

    VastaaPoista