Pavlovin opetetut kissat

En oo koskaan ollut allerginen esim. keväälle. Tarkoitan nyt tietenkin siitepölyä ja katupölyä ja ties mitä pölyä, joka monen ihmispolon hengitys-, haistamis-, ja näkemiselimiä kiusaa.

En myöskään ole allerginen eläimille ja jos näin olisi, olisin jo manan majoilla. Koska kissoista vanhin, kesällä yhdeksän vuotta täyttävä Leevi, on päättänyt alkaa omaksi naama-ampullikseni. Joka ilta kun pääni tyynyyn painan, minun naamani toimii kissan tyynynä. Ja koska hyvän asennon löytäminen on kissalle tärkeää, hän oikeasti vatkaa ruhoaan naamani päällä.  Siinä minä sitten puhaltelen karvoja sieraimistani, suustani, silmistäni ja korvistani ja voin kertoa, että omaan korvaan puhaltaminen on suhteellisen rankkaa puuhaa. 

Tuossa alla olevassa kuvassa on nämä meidän himamaatiaiset. Olen varmaan käyttänyt samaa kuvaa ennenkin täällä, että sori nyt tämä tautofonia. Naamanvatkurini on tossa keskellä. 

Kesä tuli taas ihan varkain. Ihanaa! Puiden lehtien kanssa käy joka kevät sama juttu. Kun oikein päättämällä päätän seurata niiden puhkeamista ja kasvamista, niin ei se vaan onnistu. Aina se menee niin että tänään ei lehtiä, huomenna kyllä lehtiä. Uskomatont. 

Olen tänä keväänä seurannut pihanurtsimme kasvua. Uskotteko kun sanon että se kasvaa oikeasti silmissä. Tai sitten ne ruohonkorret vaan jotenkin mystisesti vaihtaa asentoa kesken kaiken ja näyttävät kasvaneilta. Muutenhan ruohon kasvamisen seuraaminen on mitä viihdyttävintä hommaa, joo. 

Tuttavapiirini viisikymppistyy tänä vuonna ihan urakalla. Minulla on kolmet viisikymppiset tiedossa peräkkäisinä viikonloppuina, putki alkaa ensi lauantaina. Minusta on ihan liikuttavaa näiden sankarimiesten itse kunkin lahjatoive, se kun on kaikilla sama. Kaasugrilli tietenkin. Ihanan helppoa, kun voi lahjoittaa roponsa kaasugrillirahastoon, eikä pähkätä päätään puhki lahjaidean kanssa. Hyvä kaverini, nainen nimeltä H, sai sentään viiskytvuotislahjaksi uuden kiukaan!

Haa, tästä sainkin hyvän tilaisuuden pistää aasit käppäilemään sillalle, ja kertoa taas kerran ehkä parhaan viisauden mitä tiedän:
Viiskymppiselle ei vittuilla. Ja pitää muuten paikkaansa. Kyllähän sitä yrittää voi, mutta jos joku yrittää esim. piipittää minulle että "voi itkupotkuraivari kun oot epis ja sanoit ilkeesti ja miten voit aatella noin ja epistä", niin ei pöyhi. Voin ehkä hiljaa todeta että no voi kyynel. No toi esimerkkini ei ylittänyt kyllä edes vittuilun kynnystä, mutta sanontaa vois toki laajentaa vaikka mihin muotoon, kuten vaikka että viiskymppiselle ei kantsi piipittää. 

Itsekin pidin varmaan joskus nuorempana vanhempia täti-ihmisiä omituisina tiukkapiponipottajna, jotka saattoivat sanoa asioita hui kauheaa vaikka ihan suoraan, mutta nyt kun itse olen vanhempi täti-ihminen niin eihän se ole mitään muuta kuin sellaista iän tuomaa seesteistä tietoisuutta vaikka mistä! HAH, olipas tuo nyt taas, mutta näin on. 

Tuon viisauden kuulin muuten pari Tammerfestiä sitten Paapan kapakan terassilla. Tänä kesänä minä lähden kivojen naisten kerhon kanssa Tammerfesteille opintomatkalle. Tämä kyseinen kerho käsittää 5-6 naista, ja olemme kokoontuneet kaksi kertaa. Edellinen kokous oli Kiva-Tainan luona ja olimme kuulkaa ihan hirrrrveen humalassa loppuillasta. Seuraava kokous on siis Kiva-M:n luona, hän asuu Tampereella. 

Tässä kirjallisen puheripulini pyörteissä tapahtui taas jokailtainen juttu. Kello oli äsken 21 ja nyt se on 22.30. Enkä kyllä ole puoltatoistatuntia tässä ripuloinut. Eli aika vaan kulkee iltaisin aina kiitolaukkaa siinä vaiheessa kun naaman pitäisi olla jo kissan tyynynä.