Nostalgiatrippi

En yleensä mitenkään erityisesti kaihoile "vanhoja hyviä aikoja", kaikki ajat on hyviä, välillä parempia ja välillä ei. 

Mutta kyllä nyt täytyy myöntää, että on oikeastaan sääli, että tänä nykyisin ei enää lähetetä kirjeitä eikä pahemmin korttejakaan. Minä olen säästänyt kaikki, siis ihan oikeasti kaikki! saamani kirjeet ja kortit, ja niitähän sitten on. Voi onni etten ole koskaan heittänyt niitä pois, vaan arvotavaralaatikkoni ovat seuranneet minua, vaikka välillä asuttiin ahtaastikin, eikä moisille lootille ois ollut ees tilaa missään. 

Tänään olen saanut tuhrattua koko päivän näiden aarteitteni läräämiseen. Syynä tähän äkilliseen nostalgiatrippiin on, että pidämme kahden kaverini kanssa tässä lähiaikoina nostalgia-iltamat, ja siellä luemme kaikki toisillemme lähetetyt tuotokset, katsomme valokuvia ja luemme vieraskirjoja. Meistä kukaan kun ei ole kirjoittanut mitään tyypillisiä "terveisiä Hertsikasta"- kortteja, vaan niissä on asiaa niin, että hyvä kuin nykyisillä aikuisnäkösilmilläni näen edes lukea täyteen ahdetun kortin pientä pränttiä. 

Sain taas kerran idiksen. Yritän elvyttää tänä salama-flash-interaktiiviaikana niin kummallisen etanamailin henkiin, ja alan lähettelemään kirjeitä, tai edes kortteja, niin maan perusteellisesti. Ajatelkaa, jos elettäisiin vanhoja aikoja, tekin saisitte tämän tekstin kirjeenä;) Heh. 

Kesken kaiken nostalgiaräpiköinnin tajusin että ai niin, mun piti käydä Itiksestä ostamassa kissoille ruokaa. Lähdinkin samantien, ja ois ehkä pitänyt vilkaista peiliin, ennenkuin lähdin. En kuitenkaan vilkaissut, ja häpeäkseni Itiksessä totesin että päivän shoppailuasuni oli kamala. Musta Elma-sedän jättikokoinen t-paita, jossa reikiä ja kissankarvoja, tämä on remonttipaitani, tarkoitukseni oli nääs jatkaa Lundiaprojektia. Jalassani oli yöpuvun housut!! ja villasukat, tällä helteellä. Ja remonttikengät, joista villasukat aistikkaasti tursusivat. 
Onnekseni silloin tuli just lätkämatsi, enkä nähnyt ketään muita Itiksessä kuin eläinkaupan myyjän. Yritin hurmata hänet pesemättömillä hampaillani ja siivouskampauksella, aistikkaalla sellaisella. Jotenkin musta tuntuu, että en onnistunut. 

Lohdutukseksi itselleni: oon sentään juossut kalsarelllanikin pitkin pihoja, joten olihan mulla nyt sentään vaatteet päällä.. jup jup. 

Pienenä nostalgiamuistelona, joka sopii teemaan tänään, kertoisin sen, että näin iän myötä käsite "sunnuntaiangst" on täysin historiaa. Onhan se tietenkin tylsää kun arki taas alkaa huomenna jne. mutta ihan yhtä turhaa tätä järjestelmää on angstata. Vähän sama kuin angstaisi sitä, että kello on joka päivä 14.23. Tai ainaki melkein sama.