Vois olla aika kuumottavaa olla sanoittaja, jolla dead line lähestyy ja laulussa on valmiina yksi sana ja sekin on tyyliin joku "ja" tai "on".
Se miksi nyt just mietin tälläistä johtuu tästä:
Rakas nuoruudentoverini täyttää 50, ja on siis nyttemmin vanhuudentoverini.
Kun tämän samaisen sankarin vaimo täytti 30, ihan just reilu 20 vuotta sitten, minä ja kaverini teimme vaimosankarille laulun, joka pohjana oli Kotiviini-kappaleen sävel. Silloin ei kuulkaa ollut noita kotikaraokelaitteita vielä lainkaan eikä mitään oikein muutakaan ollut, jotain olkivempaimia oli vain vuonna 1991, niin silloinen juhlakappaleen kasaaminen olikin melkoinen proseduuri. Saimme laulumme tueksi kappaleen aidot studiopohjat, ja siihen sitten päälle lauloimme oman versiomme Kotiviinistä, joka meidän käsissämme muuttui paljon vahvemmaksi juomaksi....
Nyt teemme sitten taas, 22 vuoden jälkeen samalle pohjalle biisin, tämähän on ihan perinne siis. Pohjatöiden suhteen ei ole hädänhäivää, kyseinen kipale löytyy varmaan maailman jokaiselta karaokelevyltä joko suomeksi tai englanniksi, tai aivan sama vaikka olis japaniksi, koska meidän omat sanat siihen tulee tilalle, ja ihan suomeksi kyllä.
Olen tässä nyt sitten yrittänyt pää punaisena kehitellä jotain hullunhauskoja riimejä Eero-sankarille, mutta huonolla- hyvin huonolla menestyksellä. Jopa tyttäreni sai viiden minuutin pähkäämise jälkeen järkevämpää tekstiä aikaiseksi kuin minä. Mutta ei hätää! Lauantaina ennen juhlia kokoonnumme sankarin kodin läheiseen kuppilaan ja luultavammin saadaan sanat läjään vartissa, koska meillä on luovuutta lisääviä stimulantteja käytössämme. Onks kaikki sanoittajat juoppoja vai onko se sitten vaan niin, että jotkut on luovia sanaseppoja ja jotkut (kuten minä) eivät?
Muuten ei sitten yllättäen kuulukaan mitään kummempia, ja sehän on pelkästään hyvä asia se. Näkemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti