perjantai 23. maaliskuuta 2012

Elman telkkarikatsaus



Riemukasta perjantaita ja hei vaan, täällä mä taas nyt jo olen. 

Mä olen ihan hepuliriemuissani, kun kevät on täällä. Vaikka talvi olikin tänä vuonna jotenkin aika lyhyt, joulukihan oli vielä ihan talveton, niin silti... En ole siis ehkä yhtään talvi-ihminen kuten virka-iältään vanhemmat lukijani varmaan muistavatkin. 

Olkoot kevät tai talvi, niin telkkarin katselu on edelleen yks lempiharrastuksistani. Mutta kuulkaa! Meininki on mennyt ihan hulluksi. Tunnustan häpeillen että olen tällä viikollakin katsonut peräti neljää jymy-tosi-tv-sarjaa (kuuluukohan tohon todellain kolme väliviivaa? No sama se.)  Neljää! Oi elämäni, missä olet?

Katsoin sen Super-Marjo ja tytöt. Hoh hoijaa, en katso enää. Niin piripäinen superdorka oli Marjo että moido. Suorittamista ja omakehua ja lapsetkin on ihan supereita kun ne käy keikoilla ja voittaa hiihtokisat. Ja tarkastelee pankkitilien saldoa. Haloo.
No sitten.. Viidakon tähtöset. Ei hitsi mitä viihdettä! Kymmenen Putouksen Yossua samassa sarjassa, ainoastaan sillä erotuksella että näillä bimboilla on kummassakin tississä silikonia. (Yossulla oli varaa vain toisen tissin silikointiin.) Ihana sarja, olen koukussa! Kerrankin voi todeta ihan vaatimattomasti, että itse on ihan joka hiton saralla älykkäämpi kuin ne 10 yhteensä. Ja tämä ei ole mitään omakehua, vaan niin te kaikki muutkin olette. 


Sitten oon jostain syystä alkanut ihan intona katsomaan Master Cheffiä, vaikka siinä onkin ällöttävä Sikke Sumari. Ja vaikka eri ruokalajit tai -aineet ovatkin komponentteja. Voi tietenkin olla, että komponentti on kokkien ammattikieltä, mutta ei niitä komponentteja ennen tuohon maliin viljelty. Mutta on  kiva katsella kuinka amatöörit vatkaa ja vääntää, ja ihan taitavia ovat. Taitavampii kuin esim. mä, mutta siihen ei kyllä paljoa tarvita. 

No sitten se Iholla. En sano siitä kusipää-narsisti Reinosta mitään. Muuta kuin että hyi vidu mikä ihmisraato. Yök. Aika jännä että sarjassa on kuusi randomnaista, joista yksi on tuttuni ja toinen tutuntuttu. Siis tosi jännä, eh. Kun tätä sarjaa alettiin mainostamaan telkkarissa, luulin tosi pitkään, että kyseessä on esim. suihkusaippuamainos. No hei, iholla. Useimmin ihmisen iholla on varmaankin suihkusaippuaa.

Tänään sitten tulee taas yks sohvaan juurruttava. Voice of Finland. Mulla ei ole siinä ehdotonta suosikkia. Siitä Mikko Herrasesta tykkään kyllä, siitä näkörajoitteisesta. Se Kimmo Härmä on kans hyvä, tosin se oli viimeksi stailattu ihan kauheeksi. Hah, kun täti katsoo telkkaria, niin ääni ei ole todellakaan ainoa joka ratkaisee ;) En mä nyt muita kilpailijoita muistakkaan. Paitsi että siitä ukulele-mimmistä tykkäsin, mutta se putosi.

Siinä telkkarikatsaukseni. 

Sitten muita katsauksia. Elma-setä kasaa juuri uutta grilliä. Kevät on siis täällä. Hah, jossain on olemassa kuva kun kevään ensi grillaaja E-S grillaa tossa pihalla ja lunta sataa kaatamalla. On tämä Suomen kevät niin oikukas, vähän niinkuin mun mieleni. 

Tietääkö kukaan, osaako kissat, jotka ovat olevinaan niin itsenäisiä ja niin sitä ja niin tätä, ikävöidä kissakaveriaan? Nyt kun Olavi on fat campilla Turussa, niin Taavi-kissa läpsii meidän vanhaa koiraa siihen tyyliin että "ootko syönyt Olavin häh?" Oli niin tai näin, Olavin lähdön jälkeen raggari-Taavikin aloitti oman yksityisen fat campinsa, eikä syö oikein. Ja se on ihan laiha jo valmiiks! Tai sellanen sopiva. No katsoo ny.

Tää bloggeri näköjään alkaa heti mulle jotain elbaamaan (hah, oottekohan ees syntyneet silloin kun yleisesti aina elbattiin?) heti kun yritän liittää tänne kuvan. Ehkä tämä ei hyväksy suoraa copypastetusta vaan pitää tallentaa. Varma ehkä. Tutustun tähän asiaan tarkemmin joku päivä.


Nyt lopetan tältä erää ihan tälleen harkitusti. Niin että tämän pitäisi olla viimeisen lauseen, tai muuten jotain on taas pielessä.
 

6 kommenttia:

  1. Kaiken huipuksi se Supermarjo kirjoitetaan Supermarjo, mikä on mun mielestäni kieliopillisesti väärin, joten se kertoo jo aika paljon siitä ohjelmasta.
    Mutta pitääkö mun nyt sitten kuitenkin alkaa katsoa sitä Viidakon hupakoita, kun kaikki sen viihdyttävyyttä kehuu?

    Kyllä kissat ikävöi kissakavereitaan, mutta onneksi ne pääsee siitä ylitse yleensä myös aika nopeasti.

    VastaaPoista
  2. Supermarjo oli kyllä ihan superkammottava ohjelma, luulin sitä paitsi että se huuhkaja on jotain 45, mutta onkin 36! Näköjään se kaloreiden laskeminen ei ainakaan nuorenna.. Viidakon tähtöset on kyllä hauska, kaikki pelkää ötököitä ja metsää ja eläimiä ja vettä, ja silti ne jossain näköjään istutetussa viidakossa meinaa majailla viikkotolkulla. Ja se Martina, voi elämä, mikä emäntä! Ei käy muita hupakoita kateeksi.

    VastaaPoista
  3. Voi siinä neljä viivaa ollakin mutta ne eivät kyllä ole mitään väliviivoja vaan yhdysmerkkejä, siitä äidinkielenopettajamme oli ehdottoman tarkka. (Terve Tiina, taas olen kommenttilaatikossa odottamassa lopullista tuomiotasi tästäkin asiasta!)

    VastaaPoista
  4. Et oo Elma sitten unelmahäitä kattonu?? Siinä on kans sellainen tosi-tv sarja että voi pojat....Etenkin se joku Yläneläinen pari jo kiroili niin että ohjelman olis pitäny olla pelkkää piip-piip-piip---- Onhan siinä ihan tavallisiakin pareja mut kyllä nää viimeisimmät on olleet aika---outoja----

    VastaaPoista
  5. Moiks,
    sovitaanko niin, ettei täällä Elma-tädin painiareenalla oo niin just tarkkaa ton oikeinkirjoituksen kanssa. Kunhan nyt ei ihan superkauheuksiin äidytä.
    Anonyymi, en oo kattonut unelmahäitä. Miten mulla tällänen on jäänyt näkemättä. Miltä kanavalta se tulee ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se tulee kakkoselta...
      kas jäi nimikin pois, minähän olen A från Åbo

      Poista