torstai 20. syyskuuta 2012

Isot tädit söivät isoveljen

Mulle ei oo koskaan tehnyt tiukkaakaan myöntää, että minä olen se joka katsoo kaikenmaailman paska-saippuasarjoja, realityohjelmia ja kaikkea b-luokan sontaa, jota kukaan ei katso, mutta yllättävän moni on silti selvillä vesillä kyseisten ohjelmien tapahtumista;) 

Minä olen myös se, joka nostan paskalehtien levikkiä, ja isohan se levikki onkin. Minulla ja sivupersoonillani on mahtivaikutus lehtien levikkilukuihin siispä. 

Ei riitä minulla puhti, äly eikä keskittymiskyky iltaisin mihinkään syvälliseen. Vaikka en todellakaan tee mitään aivokirurgin työtä, niin silti.  Dokumenttiosastosta saattaa mennä just ja just joku hirvittävä tarina 400-kiloisesta teinistä tai vastaavasta. 

Olen seurannut joka vuosi Suomen Big Brotheria. Sitä ennen seurasin Brittien BB:tä. En ole mikään hc-katselija ollut koskaan, ei mulla ole  ollut 24/seiskaa ikinä jne., mutta kyllä mä koosteet olen katsonut  ja talk shout sunnuntaisin jne. 

Mutta nyt tuli kertakaikkinen stoppi. Taloon on valittu tänä vuonna neljä hieman iäkkäämpää daamia, joista yksi näyttää transumieheltä ja kolme on sellaista tuhdimpaa xxl-tanttaa. He kaikki näyttävät itseni ikäisiltä, vaikka se yksikin on jotain vähän päälle kolmekymppinen.  Se, miltä ihminen näyttää, ei tietenkään ole mitään väliä, mutta ainakaan minä en halua katsoa telkkarista _huonosti käyttäytyviä_ ja vielpä rumia akkoja;) Viimeinen pisara oli, kun yksi kiukkuinen bb-lyllerö otti humalapäissään nuoren poikakisaajan munat käsittelyyn. Siis hyi helvetti! 

On ihan hyvä, että joukossa on vähän iäkkäämpiä, ettei kaikki ole Seduloista taloon kaapattua siideripissisosastoa , mutta onko varttuneemman aikuisväestön ainoa vaihtoehto tosiaankin nämä identtiset suurkolmoset? 
Ja kyllä minä ainakin pystyn hyväksymään pissisten ja poikasten torspoilut, ne nyt vaan on vielä niin tyhmiä. Ja samalla tietenkin taputtelen itseäni päähän, kun olen kasvattanut niin fiksut lapset, ettei heillä tulisi mieleenkään lähteä bb-taloon;)

No niin se siitä sitten. Kiitos isoveljelle yhteisistä vuosista. Ei tule ikävä.

Tänään on muuten ollut hyvä päivä. Töissä oli hyvä kokous, jossa asiat selkeentyi. Huomenna on vapaapäivä, joka tekee tästä illasta jotenkin riehakkaan, vaikka olenkin aika hyydyksissä. Kotorintamalta tuli yks hyvä uutinen, jota en viitsi kertoa ennenkuin saan asianomaiselta luvan. Nää on tarkkoja kakaroita yksityisyydestään nää mun kakrut ja se on tietenkin ihan oikein. 

Kraah. Aloitin tuon bb-oksennuksen jo töissä ja nyt on ilta ja en saa oikein enää mistään jutunjuonesta kiinni. Joten ei muuta kuin moi.

2 kommenttia:

  1. Katsoin ekan jakson tuosta tämän vuoden BB:stä ja ihmettelin samaa, että tämäkö on joku stereotypia tai läpileikkaus yli 30-vee suomalaisnaistista. Ja sitten bb-extran juontaja mainoksessa viimeksi eilen kutsui niitä "mammoiksi", niin että meinasin laatata siihen paikkaan.
    En edes kysy tuosta munien käsittelystä...

    VastaaPoista
  2. Tuuri on uusi BB! Kaisa ja Teuvo auttaa relaamaan. Syksy ja talvi on siitä ihanaa, kun saa rauhassa möllää töllöö. Tänä vuonna BB tuli tiensä päähän. Mutta heti heräsi mielenkiinto, onks ne mammat oikeesti noin törkeitä, hah!

    VastaaPoista