Aamuni aloituksessa oli muutaman katastrofin aines. Kuten oikeat vanhat ihmiset, niin minäkin heräsin jo puoli kahdeksan aikoina, vaikka tänä viikonloppuna minulla ei ole mitään velvotteita eikä pakotteita. Herätessäni kurotin kännykkää pöydältä, halusin varmistaa etten nyt ihan normi arkiaikaan ole nousemassa sentäs- en mää nyt _niin_ wanha vielä ole!
Laturinnokassa roikkuva puhelin lipsahti lattialle. Vaikka en omistakaan mitään hienoa slim deluxe-luuria, niin ei mulla mikään gorbatsov-malli kuitenkaan ole, mutta tästä huolimatta lipsahdin puhelimen perässä lattialle. Olen vissiin aika hapero mummo kun näin pääsi käymään. Siinä minä sitten jäkitin vatsallani sängyn ja yöpöydän seassa, enkä meinannut päästä ylös yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikki kroppani surkeat lihakset työskentelivät naurukohtauksen parissa.
Kun pääsin hohdokkaan persekonttaushytkyntäsession voimin ylös, mietin että jahas, mitähän tästä päivästä tulee, kun se alkoi näinkin mahtavasti.
Rappusissa kohti keittiötä kissa hokasi verkkareitteni lahkeessa pitkänä sojottavan kiristysnauhan. Tiedättekö joidenkin lököhousujen lahkeiden kiristysnauhat? Voi kiristellä lahkeet tiukasti nilkan ympärille, ettei lahkeet lepata valtoimenaan. Rappuset ja lahkeessa roikkuva kissa on aika fataali yhdistelmä, mutta selvisin!
Muutamien aamuaskareiden jälkeen päätin tulla tänne kirjoittamaan, koska halusin nähdä miltä eilen illalla asentamani uusi pohja näyttää kirjoitettaessa. No voihan kilinkikkelit, eihän se pohja täällä kirjoitusalustalla näy, ole koskaan näkynytkään. Mikähän aivopierumyrsky tässäkin mulla taas...
Vaikka olen toitottanut jo monesti, niin toitotan vielä kerran. Ihana vapaa viikonloppu, mä _niin_ nautin.
Tässä kaksi tilataideteosta olkkarista. Kesällä ja jouluna. Ton tyhmän kukkataulun alla on kylläkin nykyisin piano.
Ja uuden ruokapöydän hankin ens kuussa. En tykkää tosta niinku niin yhtään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti