keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ihmiskokeesta yms.

Johan on taas jäänyt painimolski huonolle huomiolle. Nyt korjaan asian.

Ihmiskokeeni.. no se on sekä onnistunut että epäonnistunut. Telkkaria en ole katsonut juuri yhtään! Esim. viime sunnuntaina telkkari oli koko päivän ja illan pimeenä, eli kiinni. Siitä iso huutomerkki ja aaltoja ja kunniakirjoja ja palkintopalleja. Mutta tietsikka. Voi pyhät sylvit ja muut pyhät ihmiset. Päivät pitkät töissä istun koneen ääressä ja mitä teen sitten kotona? No, istun koneen ääressä tai ainakin halajan koneen ääreen. 

Facebookki on oikeesti paska lieroveijo. Se on tehnyt minusta sosiaalimediakyttääjän. Todella usein on tiedettävä, siis kertakaikkiaan vaan tiedettävä että onko joku sanonut jotain todella merkittävää, kuten : Paavo Pesusieni (nimi muutettu) kävi kaupassa ja osti hauen. Tämä minun siis pitää tietää esim. tiistai-iltana klo 21. En voi levollisin mielin käydä nukkumaan jos en tätä asiaa tiedä.  Siinä samalla kun tutkii tärkeitä facebookpäivityksiä niin voikin samoilla tulilla pelailla vähän pokspoks-pelejä, "kun kerta nyt tähän istahdin piipahtamaan": Piipahtamaan? Just joo.

Mutta mä työstän asiaa ja kai sekin on jo joku voitto että KiinteistöKaisat ja SuperMarjot ja muut tehokkaat naiset saavat asioida telkkarissa ihan ittekseen, ilman minun panostani asiaan?

Tämän päivän jälkeen on 6 herätystä ja sitten alkaa kuuden viikon kesäloma. Tuleekin ihan tosi tarpeeseen, koska vaikka olen selvinnyt työpaikan uudistuksista ja myrskyistä ja muutoksista, niin on tässä vielä muutama seikka väliaikaisesti rempallaan tai siis suomeksi sanottuna päin helvettiä järjestettynä, että ihan pikkasen meinaa välillä otsasuoni pullistua ja paikat lähteä hampaista irti. Kestän kaiken oikeastaan vain sen voimalla että tämä on väliaikaista ja siksi että loma on alkamassa ja ehkä siksikin että en mä yleensä kauheen vähästä lannistu, vaikka en tiiä kuuluuko tämä asia kategoriaan vähä. Hähä.

Juhannus tulee taas! Justhan se vuosi sitten oli. Ja tottakai minulla on kotonani menossa perinteinen juhannussuursiivous. Suursiivoan taloni suunnilleen kaksi kertaa vuodessa- jouluksi ja juhannukseksi. Muissa väleissä sitten hädintuskin siivoan lainkaan...  Suursiivous tulee ehkä eniten tarpeeseen nyt, koska lattiamme pinnat ovat niin siitepöly-kissankarva-koirankarva-kuonan kuorruttamat, että jalat meinaavat jäädä lattiaan kiinni. Siis ihan tosi. Ja sit sohva. En tajua mitä grillihiiliin dipattuja porsaankyljyksiä sinne joku salaa viljelee heti kun silmä välttää... siis sen näköiset ne vähän ovat. Onneksi niissä on irroitettavat päälliset jotka pesen pesukoneessa, jee.

Mutta joo, en nyt tosiaankaan ala tähän luetteloimaan tämän enempää kodissani sijaitsevia tahmalimakeskittymiä enkä niiden poistometodeja. Sen sijaan voisin kertoa että on ihanaa kun on kesä ja kärpäset mutta se ei oo ihanaa että .. no lähinnä lehdistö varmaan sitten, on saanut istutettua minuun ihan järjettömän punkkipelon. Nehän on saakeli vaarallisempia kuin leijonat! Ja melkein samankokoisiakin.. eh he. Mut siis nää "punkinpuremasta pyörätuoliin" "punkki puri Pirkkoa, Pirkko vaipui koomaan"- jutut. Tietenkin on hyvä, että ympärillä olevista vaaroista puhutaan, mutta onko tässä nyt samantyyppisestä ylireagoinnista kyse kuin lintu- ja sikainfluenssassa oli? Silloinhan meidän kaikkien piti vähintään kuolla. Oli miten oli, peloittavia otuksia ovat.

Meidän kissasta löytyi eilen punkki. Minä kiljuin ja kannoin kissan kuin minkäkin biohazardin olion Elma-sedälle, heitin pinsetit perään ja kiljuin että hoida homma ja katokkin että se punkki katoaa sen jälkeen viemäriverkostoon. Me rakennettiin tyttären kanssa viikonloppuna kissanpääsyestimet meidän aitaan. Todella todella kamalat ja ehdottoman väliaikaiset, mutta on ne jotenkuten pitäneet kissat aidan sisäpuolella. E-S lupasi tehdä oikein hienot pleksiviritelmät sinne ja sitten on mukavaa. Näin nää hommat näköjään aina meillä etenee.. Jos joku asia ei tapahdu tai hoidu, niin pitää ottaa ohjat omiin käsiin ja kyhätä esim. aivan järkyttävä spurguviritelmä pihaa "kaunistamaan" niin johan alkaa pleksiä löytymään..Nyt vain herää kysymys- miksei me olla keksitty tätä jo vuosia sitten..?

Alan järkkäämään klemmareita, joten hei vaan ja moi.

3 kommenttia:

  1. Ihanaa, maailma on jotenkin raiteillaan, kun Elma raportoi suursiivouksesta! Viime joulun alla tuntui haljulta, kun ei tullut mitään tietoa siitä, hanksutetaanko teillä keittiötä hammasharjalla.

    VastaaPoista
  2. näin on, maailmassa on turvallista elää kun Elmalla siivousrätti heiluu ;-)
    Kivat Juhannukset sinne sun ruukkuranchille!

    VastaaPoista
  3. Hee-he-hee, hauska juttu! t:Timo Pietilä (nimi muutettu) :D

    VastaaPoista