perjantai 24. elokuuta 2012

Taas se on täällä, se yks minä siis.

Elän sellaista kohtaa aamusta ja työpäivästä, että "normaalisti" pyörisin nyt Facebookissa mutta hähää, tulinkin tänne. 

Kuten tuossa edellisen postaukseni kommenttilootassa nimimerkki Anonyymi totesi, FB on monessa kohtaa kaiken paha alku ja juurihoito, mutta ei ihan kaikessa. Sanotaan nyt näin, että jotkut omat ryhmät, siis omalla kohdallani viiden henkilön groupp,i on kätevä kun säädämme tapaamisaikoja ja juoruilemme jne. Mutta joo. 

Koska ärsytyskynnykseni on matala, niin FB:ssä päänsisäistä painetta nostavat monetkin asiat. Esimerkiksi en vain tajua on joidenkin ihmisen jatkuvaa kerjäämistä. "oisko kellään antaa sitä, oisko kyytiä tarjota, löytyykö keltään tätä ja tätä.. jne." Käsittääkseni FB ei kuitenkaan ole mikään kierrätyskeskus, kirpputori eikä sosiaalitoimisto.  Toki kierrätys kannattaa ja toisen romu on toisen aarre jne jne., mutta jos tietyt ihmiset aina ja aina ja jopa aina kärttävät jotain kavereiltaan, niin huh. Nämä samaiset pummaajat ovat tosin muutenkin niitä, jotka imevät yhteiskunnaltakin varoja antamatta minkäänlaista omaa vastinetta tämän yhteiskunnan pyörittämiseen, eli ottava osapuoli on ottava osapuoli missä tahansa.

Jos nyt joku pummi pahoitti mielensä, niin vinkkinä: kierrättäminen luonnistuu oikein hyvin esim. kirpputorilla tai kierrätyskeskuksessa. Voi ottaa sen oman elämän ihan itse haltuun? Ok?

Noniin ja muihin aiheisiin.

Ihanaa kun tämä työelämän kaaos ja muutos on vihdoinkin asettunut uomiinsa ja nk. normalisoitunut. Aamuisin ei yhtään vituta tulla töihin eikä sen puoleen kyllä iltapäivisin vituta lähteä kotiinkaan. Eli aika balanssissa mennään.
Tänä aamuna meinasi tulla kyllä suru kesämekkoon, kun ratikkakiskojen vieressä makasi ratikan alle jäänyt siili. Piikikäs raato oli aika raadollista katsottavaa. Nyyh.

Siilstä koiraan. Mietiskelin aamulla kotona, että koiran kanssa eläminen on kyllä hiukan samankaltaista kuin ihmisen kanssa. Tosin koiran elinkaari etenee paljon kompaktimmin kuin ihmisen, mutta kuitenkin. Pentukoira vaatii huomiota ja huolenpitoa, se pissaa mihin sattuu ja se syö penturuokaa. Teinikoira saattaa uhmailla ja uhota jne. Meillä on nyt kotona vanhuskoira, se täytti 15. Ja sehän käyttäytyy kuin vanha jäärä papparainen.

En tiiä onko mitään keinoa, millä papparaisen saisi lopettamaan sisälle kusemisen. Se tekee sitä saakeli ihan tahallaan, meillä on ovi auki pihalle aina kun olen kotona.. Jopa oven auki ollessa pappa losauttaa kuset pihaoven vieressä sijaitsevan kirjaston lattialle. Ärsyttävää, mutta en raaski olla sille vihainen. Kai tämä nyt sitten on vähän sama asia jos ihmispappa kusee vessan eessä housuihin?

Tänään koittava viikonloppu en viimeinen nk. "ei mitään suunniteltua"- viikonloppu. Aion relata ja tehdä jotain järkevää. Niin järkevää siis kuin tällä kapasiteetilla on mahdollista.

Hauskaa päivää kaikille teille ja teille kaikille. Terveisin mä.

5 kommenttia:

  1. Meillä asuu koiramummo 12,5 vee. Se syö vaihdevuosilääkkeitä virtsankarkailuun. Siis ihan niitä samoja nappuloita, joita ihmisnaisetkin syövät (tosin vain puolikkaan pillerin viikossa kun ihmisannostus on pilsu päivässä). Kyllä siinä apteekintätiäkin vähän hymyilytti, kun kävin reseptin lunastamassa... Tiedä häntä sitten, onko niistä oikeasti mitään hyötyä, kun tuollakin daamilla taitaa se virtsa lähteä karkumatkoilleen ihan korvien välistä asti (mielenosoituksena on säännöllisin väliajoin lorotellut eteisen matolle koko ikänsä), mutta eipä noista nyt näytä haittaakaan olevan. Mahdottoman rakashan tuo eläkeläiseläin kuitenkin on, kaikkine kremppoineen ja oikkuineenkin, kyllä minä sille kernaasti syötän niitä estrogeeninappeja ihan niin pitkään kuin yhteistä aikaa vain riittää!

    VastaaPoista
  2. Mullon kanssa FB:ssä noita (tai ainakin yksi pummi), jotka haluavat aina toisilta jotain. Jos ei tavaraa, niin tietoa. Sen sijaan, että googlailisivat itse tiedon, täytyy muilta kysellä asioita. Ja jos taas kyse on tavarasta, niin yleensä sen täytyisi olla priimaa, mutta mahdollisimman halpaa, mielellään jopa ilmaista. Hohhoijaa.

    Eniten mua kyllä ärsyttää ne "jaa tämä kuva ja voita" -kuvien jakelijat. Kauheeta huoraamista!

    Ps. Ratikat kiellettävä!

    VastaaPoista
  3. Careliana, ai että sentään, en oo koskaan tiennyt että koirillekin määrätään vaihdevuosilääkkeitä, mutta toisaalta- miksi ei. Toi meidän wanhus pissaa ihan vaan huvikseen, ei sillä mitään virtsankarkailua käsittääkseni ole, ihan vaan käy huvikseen losottamassa muutamaan tiettyyn paikkaan.
    Minkärotuinen sun mummokoira on? Meillä tämä kotona asuva on tipsu. Mutta kuskoot niin kauan kuin yhteistä aikaa riittää, koska ei tätä tapahdu läheskään ees joka päivä.

    Tiina, ja vielä se että nämä pummitut tavarat pitää kotiinkuljettaa, kun ei itsellä ole autoa. Miten ihmiset ees kehtaa...
    Tiedonkyselijöitä on kans juu.
    Ja joo, huorailijoita kans, ja ne vasta ärsyttääkin.
    Ps. todellakin! ;)

    VastaaPoista
  4. Sattuipa osuvasti - terveisiä vain mattopyykiltä! Kehtasin sitten keskellä päivää lähteä ruokakauppaan, missä viivyin ainakin vartin, ja sekös oli eräälle liikaa. Niin siis, tuo meitin pissiliisa on sekarotuinen, emonsa oli sellainen näyttelyvalio mäyräkoira ja isänsä joku vaeltava sankari, joka ei sitten jättänytkään yhteystietojaan; jonkin sortin noutajaa epäillään vahvasti. Hauska tuubihan tuo on, noinniinku keskimäärin. Juuri tällä hetkellä tosin tekisi mieleni todeta, että jos joku tahtoo puuhkan niin voisi olla ehdotuksia...

    VastaaPoista
  5. Kiitän terveisistä, terveisin nimimerkki: odotan että Elma-setä pesee matot jouluksi;)
    Noutajan ja mäyräkoiran miksaus kuulostaa perin jännittävältä. Mutta koitetaan nyt vaan jaksaa meidän kusikoirain kans;)

    Ja sitä piti sanomani, että tekstissäni on kirjoitusvirheitä, joita en ala korjaamaan. Sori.

    VastaaPoista