perjantai 31. elokuuta 2012

Onnea ja sellaista

Jos en olisi työelämässä, niin yksi niistä hetkistä, jolloin kadehtisin työssäkäyviä olisi hetki, kun työviikko on takana, töistä on tultu kotiin ja vaihdettu farkut verkkarihousuun.

Koska jos pitäisi viikon normielämän vakiotähtihetkiä listata, niin juuri tuo em. hetki saattaisi nousta aika korkealle. Koko viikonloppu vielä edessä, työviikon rasitteet takana ja kaikki kiva vielä eessä. 

Tänään kun vielä sattui olemaan todellinen "olen elma ja olen jokapaikan höylä"- päivä, niin tätä hetkeä osaa arvostaa vielä moninverroin. 
***

Jätin tuon tekstin muljumaan tuonne luonnostilaan ja nyt on  muutamia tunteja mennyt eteenpäin, mutta fiilis on edelleen ihan mahti. 
En tiedä, kuinka ärsyttävää ihmisistä on se, jos kertoo olevansa onnellinen. Tai tyytyväinen tai että fiilis on mahti. Mutkun mulla  ei ole mitään syytä  olla onneton, tyytymätön tai epämahtifiiliksinen.  

Eikä tämä nyt tarkoita sitä, että eläisin jossain harhaisessa kuvitelmassa, että maailmassa ois kaikki hyvin tai että itsellä ois kaikki aina ihan hyvin ja niin eespäin, tajuannette. 

Jos näitä jonninjoutavia jorinoitani nyt joku lukee, niin haluaisin mielipiteenne  siitä, että voiko onnea opetella kirjoista? Jostain "oppikirja onneen"- teoksista? Tänään näin jossain linkin johonkin "tuleppa nyt onnelliseksi siitä"- neuvoihin ja kyllä nauratti. Tämänkin linkin ohjeiden takaa löytyi ihan itsestäänselvyyksiä. Eli oma kantani onnen opiskelusta jonkun toisen ihmisen opettamana- hoh hoijaa. 

Juuri nyt tuossa taustalla mölisee tämä tosi tv-sarjojen äiti, isä, syöpä ja isoveli, eli Big Brother. Ei nimittäin nappaa koko formaatti enää juurikaan. Kauheeta mölinää ja joku robotti päiväkirjamiehenä? Hoh hoijakkaa. Ihan kuin himaani ois tupsahtanut läjä teinejä älämölöämään. Ainoa hyvä puoli tässä on se, että nämä teinit saa vaikenemaan kaukosäätimestä. 

Tuskin edes muistan aikaa, kun täällä mölisivät tursaat. Ne jotka ovat viihtyneet pitempään täällä tatamilla, muistanevat tursaat. Se oli yleisnimitys lasteni kavereista, lähinnä poikaseni poikapuolisista kavereista. Nyt ne kaikki on jo ihan miehiä, niillä on lapsia ja vaimoja ja asuntolainoja sun muuta aikuismaista. Niin se aika vaan menee kun on mukavaa.

Tässä nyt ei ollut taaskaan päätä eikä häntää, ei alkua ei loppua ei kiirettä ei hoppua. Johtuu ehkä siitä, että aloitin tämän kirjoittamisen viideltä iltapäivällä ja lopetan puoli 11 illalla. Tai jotain.

Öitä kullekin.

9 kommenttia:

  1. Siitä onnesta ja kirjoista. Ainakin silloin kun eksä oli lähtenyt loikkimaan ja ite olin tietsti ihan vitun järkyttynyt ja depassa, niin eniten mua auttoi kirja. Se oli siis opas eronjälkeisestä elämästä selviämiseen - en enää muista nimeä, mutta ei ollut alunperin suomalainen vaan suomennettu. Auttoi oikeesti. Paljon.

    Normaalitilassa jos ois... no en tiedä. Mielelläänhän niitä onni-oppaitakin lukee toisinaan, voihan sieltä jotain tarttua mukaan. Mut jos on jo ihan mukava olo, niin eipä noita tuu aktiivisesti etsittyä.

    VastaaPoista
  2. Zepa, kyllä mä tollaisiin täsmäopuksiin uskon ja luotan, varmaan tuollaisista on apua.
    Tarkoitin tässä sellaisia mattimeikäläisten ohjeita, että "hei älä oo onneton kun voit olla onnellinenkin"- vinkkejä. Niissä siis huvittaa ne itsestäänselvyydet mitä niissä luetellaan. Joidenkin ammattilaisten kirjoittamat onniopukset saattais ollakin ihan luettavia.
    Mutta kun tässä normielossa ainakin mä tunnun pärjäävän dekkareita lukemalla, niin en osaa noihin "oikeisiin" opuksiin ottaa kantaa.

    VastaaPoista
  3. Totta kai voi ja pitääkin kertoa, jos on onnellinen. Aika surullinen elämä sillä, jota se ärsyttää.

    Jonkinlaista elämän ja omien tunteiden hallintaa varmaan voi opetella kirjoista ja sitten samalla toivon mukaan ihminen muuttuu onnellisemmaksikin. Kun ei kuluta energiaansa kaikkeen turhaan negatiiviseen niin paljoa tai jotain.

    Mulle tuli ennen sähköpostiin joka aamu se joku ajatusten aamiainen ja täytyy sanoa, että agressioni kohosivat joka aamu eksponentiaalisesti, sen verran imelää paskaa ne ajatukset olivat. Meinaan vieläkin yökätä spontaanisti tai nyrjähtää aivoistani, kun joku erehtyy niitä "neuvoja" julkisesti jakamaan esim. FB:ssä.

    VastaaPoista
  4. Tiina, olet samoilla jäljillä kanssani. Ne aamiaisaforismit olivat kuvottavia, samoin kaikki vastaavaat imelyysoksennukset:)

    Turha negailu on tietenkin... no turhaa negailua. Mutta en mä kyllä ihan sellaistakaan hyväksy, että aina vaan pitäs olla joku little (tai big) ms/mrs suhshine, eikä mitään negajuttuja sais näyttää. Mehän raivotaan silloin kun raivostuttaa, eiks jeh ?;)
    Mistähän täällä vaihdetaan muuten kellonaika?

    VastaaPoista
  5. Minä olen sitä mieltä, että onnellisuutta ei voi tehdä, se täytyy löytää. Se voi piileskellä ihan pienissä ja arkisissakin asioissa, vaikka nyt siinä, että jääkaapissa onkin aamiaiselle metwaria eikä lauantaimakkaraa. Pitää vain osata pysähtyä noteeraamaan ne pikkuruiset asiat ja ottaa niistä se onni irti. Tai ensin pitää haluta huomata ne ja tulla niistä onnelliseksi. Asennekysymys.

    Ja asenteita, niitäpä onkin vaikea koulia. Kaipa joku justiinsa oikeaan hermoon osuva opus voi saadakin jonkun perusnegailijan heräämään ja löytämään onneliseksi tulemisen taidon, mutta suurin osa alan kirjallisuudesta varmaan menee useimpien mielestä huuhaa-osastoon.

    Mutta kukin tavallaan. Olisi tosi ihana tämä maailma, jos ihmiset antaisivat itse kunkin olla onnellinen siitä mistä on - ja yhtä lailla onneton siitä mistä on. Ensi alkuun voisi vaikka itse opetella olemaan välittämättä siitä, mitä muut minun onnellisuudestani/onnettomuudestani ajattelevat...

    VastaaPoista
  6. Careliana, justa näin. Onni on sitä että sen tajuaa. Se voi olla melkein mitä vaan, just noita mitä mainitsitkin.

    Tarkoitukseni ei siis ollut millään tapaa mollata onnellisuusoppaita. Kritisoin vain sitä, kun ne opit ovat monesti juuri sellaisia, että ihmetyttää että ihanko pitää joitain itsestäänselvyyksiä opettaa ihmisille. Tyyliin: naurava suu näyttää iloisemmalta kuin ei naurava suu, tai jotain tälläistä yhtä selkeetä.

    No joo, tullaan siis onnellisiksi tai onnettomiksi omilla ehdoilla:)

    VastaaPoista
  7. Onnellisuusopukset on joskus ihan jees, tai siis, vaikka kaikki ne asiat onkin ihan itsestäänselvyyksiä, niin silti, tai ehkäpä juuri siksi, ne välillä jostain luettuna tulee vaan mieleen, että no niinpä! Näinhän se on.
    Joitain itsestäänselvyyksiä, kuten esim. mainitsemasi "älä oo onneton kun voit olla onnellinen" :D on joskus vaan tavattava jostain Happiness for dummies-kirjasta :D :D Sit taas muistaa miten sitä on helpompi elää. Tai jotain, kyl sä tajuut!

    VastaaPoista
  8. Täh?! Tursaat ovat jo aikuisia?! Maailma ei ole enää entisensä. Mekö olemme siis wanhentuneet ja tursaat aikuistuneet? En Suostu uskomaan. Enkä :/

    VastaaPoista
  9. Taru, tässä on käynyt kyllä niin, että tursaat aikuistuu, mutta me emme vanhene. Näin sen on pakko olla. Ihan pakko !

    VastaaPoista