perjantai 18. toukokuuta 2012

Kyllä Google tietää

Uskallan väittää, että jokainen internettiä käyttävä ihminen on googlannut itsensä, siis oman nimensä, ja katsonut mitä osumia se sitten tuottaa.

Meinasin saada huutonaurukohtauksen, kun googlasin - en itseäni- vaan hakusanoilla Lundian maalaus (ilman sitaatteja) ja ensimmäinen osuma johdatti omaan blogikirjoitukseeni vuodelta 2008. 

Tästä voikin sitten päätellä, että hitaita on Elman kiireet- olin jo tuolloin, vuonna 2008, pähkännyt että miten tuon ärsyttävän puurotiskon saisi kivemmaksi ja taas yks ilta pähkäilin samaa. Olen siis pähkännyt asiaa reilusti yli viisi vuotta, jestas soikoon.

Aiheesta Lundian maalaus tai Lundian maalaaminen löytyi monta osumaa. Selväksi tuli, että kauhean työlästä on maalaaminen ja ei edes kannata maalata vaan kannattaa vaikka petsata tai värilakata tai kaikkia outoja asioita vois tehdä, mutta ei maalata. Ja jos jääräpäisesti vaan haluaa maalata, niin sitten pitää pestä maalipesulla ja hioa ja hinkata ja väsätä ja väkertää.

Olin aivan hengästynyt kaikista niistä miljoonista seikoista, mitkä pitää ottaa huomioon, jos Lundiaan jaloon puupintaan aikoo kajota. 

Siinä minä sitten olin. Yli viiden vuoden pohdinnan ja miljoonan eri niksin kanssa. Kävelin varastoon, ja kah. Löysin telan, pensselin, telakaukalon ja erinäisiä maalipurkkeja. Otin ensimmäisen purkin, sain sen jopa auki, koska se oli jo kerran aukaistu.Otin Lundian hyllytason. Pyyhin siitä enimmät paskat t-paidan helmalla ja aloin maalaamaan. Ihan tuosta noin vaan, ilman ensimmäistäkään esivalmistelua. Tai valmistelin sen verran, että asetin pöydälle hesaria, etten maalaa samalla pöytääkin. 

Niin helppoa se sitten olikin hei. Nyt olen maalannut jo toisissaan rautahenkseleillä kiinni olevat tikkaatkin kertaalleen, ja monta monta hyllyä. Mulla on kohta valkoinen Lundia, ajatelkaa! Ja ilman mitään petsiä ja lakkaa ja hiontaa ja pesua ja sen miljoonaa esinapitushommaa. 

Kaikkein parasta tässä on se, että mulla on ihan oma tyhjä huone mun projektille. Kuulostaa luksukselta, ja sitä se onkin. Ai että on kivaa hei oikeesti. Aion maalata ja muutenkin tuunata (mulla on sellanen tuunausideakin nimittäin olemassa, sitä en ole pähkännyt viittä vuotta, vaan siihen sain idean Kiva-Tainalta eilen puhelimessa), tuota ihan omaan tahtiini. Tavoite on että jouluksi ois valmis. Koska sitten tarvin tuon huoneen taas vierashuoneeksi kun lapset tulevat kaikki tänne ja ovat yötä jne. 

Palatakseni tuohon Googleen. Silloin kun minä aloitin kirjoittamaan blogia, ei esim. Facebookin perustaja ollut vielä syntynytkään. Tai no, ehkä se oli- koska en millään jaksa uskoa, että hän olisi vasta 8-vuotias.. No mutta siis, bloggaajat olivat suurimmaksi osaksi anonyymeja kirjoittajia silloin, niinkuin ovat nytkin. Nimittän kerron salaisuuden. Oikea nimeni ei ole Elma Täti. Yllätyitte varmaan nyt kovin? Ekan blogini pohja oli blogspotissa, ja joka kirjoituksen jälkeen tuli kirjoittajan nimikirjaimet, nimimerkki ja jollain tietty se oikea oma nimikin. Mun nimikirjaimet olivat E.K., koska ne ovat mun nimikirjaimet. 

Olin blogissani kertonut missä olen töissä. Eräs fiksu ja mukava bloggaaja oli kaivanut esiin työpaikkani nettisivut, sieltä meidän työntekijöiden puhelinluettelon ja sieltä henkilöt jotka täyttivät E.K. kriteerit. Koska tämä etsijä on siis fiksu, hän oli heti tajunnut, että Esko Korhonen minä en voi olla, niin se toinen E.K:hon osuva sitten ehkä, ja bingo! Niin että aatelkaapa, ei tarvitse ees KVG, jos on fiksu. Tsih. Kerrottakoot tasapuolisuuden nimissä, että kyllä minäkin nyttemmin tiedän hänen nimensä ja olemme nähneetkin useampaan kertaan jne. 


Ainoa syy oikeestaan, miksi en kirjota tätä blogia omalla nimelläni on, että en halua joidenkin - esim. työkavereitteni- löytävän tätä googlen kautta. Jos he löytävät tämän omilla neuvoillaan muuten vaan, niin siitä sitten vaan. Mutta ihan tarjottimella en halua omia söherryksiäni heille tarjoilla. 


Ohos, kohta 15-vuotias pappakoirani sai jonkun villiyskohtauksen äsken. Meinas läppäri lentää sylistäni ja vaikka mitä kamaluuksia. Huh! Tuossa allaolevaas huonossa kuvassa hän syö. Olavi tietenkin himoitsee koiran ruokaa...







4 kommenttia:

  1. Hah, sulle on tunnustus, meemilö sun muuta mun blögissäni - vassokuu! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva tavata, nimmarilla tai ei ;) Ja oikein nauratti tuo Lundian maalauksen googlettaminen ja omaan blogin löytäminen, mulle on sattunut vastaavia aikaisemmin. Ja missäs on kuva hohtavasta Lundiasta??? :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteistanne ja tunnustuksesta!

    Katja, voisin huomenna kuvata vähän, joo sen teen. Niin ja kiva tavata kans!

    VastaaPoista