lauantai 9. heinäkuuta 2011

Lukekaa minua kuin avointa kassiani

Hei, ihanaa päivää kaikille.

Nyt pääsen vihdoinkin toteuttamaan sen, mitä en aiemmin ole päässyt tekemään! Esittelen teille käsilaukkuni sisällön! Just tätä te olette aina halunneet!

Kas tässä olkaa hyvä:


Kuvassa takana se varsinainen käsilaukku, eli tuollainen kangaskassi. Olen saanut sen lahjaksi tyttäreni kaverilta.


Kassin edessä oikealla on yksi valmiiksi keitetty uusi peruna ja voipaketti. Eikö teillä kellään muka ole tuolla jossain kulkiessanne tullut nälkä ja olette kieli kosteana haaveilleet uudesta perunasta ja voista? Edes helmikuun paukkupakkasilla? 


Voipaketista vasemmalle on alimmaisena kertakäyttölautanen. Kivempihän se voipottu on nauttia lautaselta kuin vaikka sormin. Se voikin kun saattaa jopa pakkasella hieman sulahtaa. 


Kertakäyttölautasen päältä löytyy päänhierontajuttu ja silmälasin sanka. Kuinka julmetun monta kertaa eteenne on tullut tilanne, että silmälasin sankaa ois tarvittu ja palavasti? Saati päänhierontajuttua? Joskus jopa samaan aikaan? No kyllä jokaiselle kuolevaiselle mielestäni tulee ainakin muutaman kerran kuukaudessa tilanne, että lähimmäinen tarvitsee päänhierontalaitetta ja silmälasin sankaa. 
Kertakäyttölautasella on myös hiusharja. Ei tarvinne selityksiä. Luonnollinen jatkumo- päänhierontalaite- päänharjausharja. 

Tällä kertaa kassissani oli skumppapullo jonka kaulassa rulla roudarinteippiä. Vierellä lasi. Koska en halua olla liikaa kaavoihin kangistunut, olisi siellä voinut olla esim. joku toisenmerkkinen skumppapullo, toisenlainen lasi ja erilaista teippiä, esim. valkoista jesaria. Mutta koska en koskaan käytä roudarinteipistä nimeä jesari, niin ei siellä siis jesaria olekkaan koskaan. 

Skumppalasin takana on ilmanraikastinta. Siis kuinka monesti se tuleekaan tarpeeseen ihan työmatkoillakin kolmosen ratikassa, jonka takasilta on täynnä kuset housussa hourailevia pulismaaneja? Senkun vaan salakavalasti tirskauttaa ilmanraikasteet ilmoille ja kaikkien on paljon ihanampaa hengittää raikkaassa jasmiinintuoksussa, kuin puliveivarin kusen katkussa. 

Fairyn mukanakuljettamista ei kai kukaan epäile. Niin usein tulee tarve pesuaineelle, ja Fairyllahan nyt voi tunnetusti pestä ihan kaiken! Kissaan en tosin ole ko. ainetta kokeillut, mutta en usko että minulla mitään tarvetta joidenkin random-ohikulkevien kissojen äkilliseen pesemiseen kovin usein edes tulee. 

Ilmanraikastimen ja Fairyn takana on servettiteline. Kuinka hiton usein käy, että aina kun joku päättää aivan yllättäen järjestää picnicin ja siellä sitä sitten ollaan patongit tanassa ja parmankinkut jonossa, mutta ei paperin äynääkään kenelläkään! No ihan liian usein niin kävi ennen, mutta ei käy enää. Tarpeeksi ison servettimäärän kanniskelulla voi saattaa myös naapurifiltillä retkeilevän retkikunnan ikuiseen kiitollisuudenvelkaan piffaamalla heillekin parit servetit. 

Skumpanraikastimen edessä on pullo ase- ja lukkoöljyä. Minä nyt en niin noista aseista piittaa, mutta lukot! Joka toinen ovi on aina jonkinsortin juntturassa, mutta lukkoöljyn kanssa kaikenlainen ovissa rehaaminen on paljon liukkaampaa. Kävipä kerran niinkin, että juuri tämä elintärkeä skumppa oli käsilaukustani loppunut, eikä Alkon ovi auennut sitten millään, vaikka oli pitkäperjantai ja kello 23. Ei muutakun pari ruiskausta lukkoöljyä jo vain oli skumpat hallussa ja eivät ees maksaneet mitään! 

Sitten laukussani on varakenkä ja rumpukapula. Eikä muuten suotta. On ollut aivan älyttömän monet kerrat tarve varakengälle. Eräskin työtoverini, 200-kiloa lähentelevä iso miehenköriläs, oli niin kiitollinen kun lainasin hänelle leopardiballeriinaani, ja hän pääsi kuivin jaloin kotiin pikkujouluista. Hänen oma toinen kenkänsä kun hävisi mystisesti johonkin.  
Rumpukapula taas on osoittautunut niin monikäyttöiseksi kapineeksi, että mihinkään en ilman sitä lähde! Kerran annoin ensiavun eräälle jalkansa katkaisseelle rumpukapulan ja roudarinteipin avulla. Sairaalassakin ihan kiittelivät innovatiivistä ensiapuviritelmää. 

Sitten kassissani ja kuvassa kans on kaljatölkistä rakennettu rytmimuna. Tai siis tietenkin rytmipurkki. Tämä on hyvä pitää mukana, jos rytminhakkaukseen tarkoitettu rumpukapula on jonkun jalassa teipattuna kiinni (ks. ed. kohta) tai muuten vaan muussa käytössä, kuten syömäpuikkona. Useasti olen joutunut syömäpuikottomille kapulaani lainaamaan. Noin isoa puikkoa  ei tarvitse kuin yhden kappaleen. 

Kassissa on myös kännykkä ja tietenkin myös kamera. Mutta koska otin muusta kassinsisälllöstä kuvan kameralla, en millään onnistunut saamaan sitä tuohon kännykän viereen. Mutta nämä kummatkaan laitteet eivät kai selityksiä kaipaile eikä mitään puolustuksia, mitä ne tekevät kassissani.

Loput tavarat ovat vaan niin itsestäänselvyyksiä, kuten pannulappu. Usein kun olen huvikseni hengannut esim. jossain piritorilla yöllä tms. niin mulle ollaan tultu kaupittelemaan tosi kuumaa kamaa. Tätä tapahtui niin usein, että huomasin etteihän mun hyvistä kaupoista tule yhtään mitään ellen pidä pannulappua mukana, ettei näppini pala siitä kuumasta kamasta. 

Pannulapun päällä on vararahastoni, jota kannan aina mukana "ettei koirat kintuille kuse", niinkuin ennenvanhaan sanottiin. 


Sitruunaa kannan monestakin syystä mukana. No se on kans sellainen juttu mikä aina unohtuu akuuteilta piknikeiltä. Sitruuna on myös älyn hyvä puhdistusaine, sillä voi putsata esim. palaneen uunipellin. Niin, että sitruunan mukanakuljettaminen kannattaa aina. Suosittelen!

Vielä pari asiaa. Tiskialtaan korkki. Siis lähes päivittäin jollakin vuotaa joku, ja milläs te esim. kotonanne saatte veden pysymään tiskialtaassa?  Veikkaan että tiskialtaan korkilla? Olen niin monet vuodot saanut pelastettua kassistani löytyvällä tiskialtaan korkilla ettei ole tosikaan. 

Pannulapun alla on pitsafirman mainos ja kassin takana on hieman ylivaloittunut Hesari. Näitä pidän mukana ihan vain sen takia, että on kiva että on lukemista jos joutuu käymään vaikka assan vessassa asioilla.. niillä isommilla siis. Ja muutenkin, ei itsensä sivistäminen koskaan kai turhaa ole? Niin. 


Vielä pyykkipoika. Onneksi tajusin joskus vuosia sitten, että ilman pyykkipoikaa ei kyllä ihminen pärjää. Minun pyykkipoika on toiminut mm. synnytyksessä apuna (sattui sellanen vähän niinku pihtisynnytystapaus kerran seiskan ratikassa, niin onneksi pyykkipoika toimitti hyvin pihdin virkaa) ja kerran ruiskutin ilmanraikastetta suoraan erään rouvan nenään puliukkoja täynnä olevassa ratikassa, niin eipä hätää. Pyykkipoika vaan rouvalle niin ei tarvinut kärsiä sen enempää jasmiinin- kuin lasolintuoksustakaan. 


Niin että täss se minun käsilaukkuni sisällönesittely nyt sitten vihdoin oli. 


Hei hei vain huusin ain! 

15 kommenttia:

  1. Zepaa no ehkä ihan vähän, muttei kerrota kelleen eihän?

    VastaaPoista
  2. Toi lukkoöljy pitää muuten lisätä omaan käsveskaan. Fairi sinne ei mahdu eikä toi skumppakaan joten yhtä toimivaa varustepakettia en saa kyllä mukaani. Mutta olipa hyvä kun vinkkasit tästä(kin), mähän voisin uusia käsveskani että sinne mahtuis kaikki tarpeellinen aina ilmanraikastinta ja patalappua myöten!

    VastaaPoista
  3. tirsk ja pyrsk....meni huutonauruksi täällä auran rannoilla...


    a-

    VastaaPoista
  4. Jumantsuikka! Sä olet varsinainen ihmenainen ja saatat kaiken maaliman mäkkaiverit häpeään. Kyllä tuon kassin sisällöllä selviää keskiverto sydänkohtauksesta ja maailmanlopustakin =) Sun pitäis vielä lisätä mustekynä messiin, niin onnistuis toi intubointikin ihan teho-osaston malliin...

    VastaaPoista
  5. Mut toihan käy ihan kuntoilusta ko raahaa tollasta tavaramäärää mukanaan, varsinainen Elmatreeni!

    VastaaPoista
  6. Missä Elma luuraa?

    VastaaPoista
  7. Nii ihan oikeesti, ei auta nyt enää selitys Veijon töppäilyistä... Elma kiltti, me kaivataan sua!

    VastaaPoista
  8. Juu ja kyl sit ois ihan kiva kirjottaa et Tarja nyt laitto tän viestin mut sinne tuli ihan outo luettelo joka ei niiko nimii kyselly. Outo on tää synksteemi... ai nii tulihaa siihe se et joku url-osoite pitäis pistää, kerros vaa mikä hemmetti se on?

    VastaaPoista
  9. Joko kohta on käytetty kassin sisältö loppuun, että päästäis katsomaan seuraavaa?

    VastaaPoista
  10. No nyt taitaa olla nii et Elma onmenny ihan fossiiliks tai jotaa muuta. Met ollaan tääl ooteltu uusii päivityksii aika pitkään....

    VastaaPoista
  11. no siltäpä vaikuttaa et ei oo Elmaa enää mailla eikä halmeilla, on vissii unohtannu et hällä tällänenkii blogi oli olemas...

    VastaaPoista
  12. Onkohan se kidnapattu :( Voi ei! Ja kukaan ei oo vaatinut edes lunnaita... ainakaan multa.

    VastaaPoista
  13. Herää Elma minä uskon että muillakin on jo ikävä

    VastaaPoista
  14. ELMAA! Mä oon todella ikävissäin. Sain mun iskänki 68v. lukee tätä, ni laitas nyt sun ihqui juttujas jooko. Mahtava tilanne!

    VastaaPoista